Ennen kun kaatua mätkähti turvalleen, nousi vain nopiasti ylös ja yritti nopeasti hävitä paikalta.

Tai alkoi rääkyä häpeämättä, kun sattui niin paljon. Tämä silloin kun oli vielä lapsi ja rääkymisikäinen.

Nyt kun kaatuu... menee kylkiluita ja siteet polvista. Jommasta kummasta. Mutta menee.

Nii-in. Niin vissiin taas kävi. Ja ihan vain tallasin tämän helvetin rivaritalon pihan tasaisimmalla kohdalla kiven päälle, joka horjutti näin äkäisen akan tasapainoa, jota kaiketi korjasin sitten väärään suuntaan ja kaaduin nenälleni. Nenä olikin muuten ainoa uloke, joka ei saanut osumaa. Ja siis koko pää....

Aivot kyllä saattoivat hölskähtää kallon sisällä, muttei ne sieltä niin vaan ulos tule. Se tästä vielä puuttuisi.

Taitaa olla vain parista vuodesta kiinni, kun meikäläinen joutuu pitämään lonkkahousuja ja kypärää päässään ihan kävelyilläkin. Voi hevonvxxxxperse.